Hyppää sisältöön

Syyskuun tapaaminen

Ajankohta ja kellonaika
14.9.2026 klo 12:30 – 15:00
Paikka
Ravilinnasali

Mikä on häiriötilanne?

Häiriötilanne tarkoittaa tilannetta, jolloin ihmiset eivät voi toimia tavallisesti arjessa. Kotona voi olla esimerkiksi sähkökatkos tai vesikatkos. Joskus ulos ei voi mennä esimerkiksi myrskyn takia tai siksi, että ilmassa on vaarallista savua.

Miksi 72 tuntia?

Kolmessa vuorokaudessa on 72 tuntia. Jokaisella ihmisellä on hyvä olla kotona vettä, ruokaa ja lääkkeitä sekä välttämättömiä tarvikkeita ainakin kolmen vuorokauden ajalle. Silloin ihminen on varautunut hyvin ja pärjää häiriötilanteessa.

Onko sinulla tarvittava varautuminen?

Järjestämme yhdessä Iitin kunnan kanssa 72 tilaisuuden. Tilaisuudessa kuullaan kunnan puheenvuoro aiheesta ja Tiina Väistilä, Päijänne Leader ry, käy läpi mitä ja miten kaikkien pitää varautua.
Tilaisuus on avoin kaikille.

Kahvitarjoilu alkaa klo 12.30

Muut tapahtumat

Tapahtumakalenteri